© SIC & artists 2016

Opening hours:
Thu– Fri: 2 – 6 pm
Sat – Sun: 12 – 4 pm


LAURA WESAMAA:
SIEMENTAVU RATSASTAA ENERGIAN HEVOSELLA

2.4. - 1.5. 2016

_

_

Laura Wesamaan näyttely siementavu ratsastaa energian hevosella on tutkielma siitä, mikä maalaus on, mitä se tekee, ja kuinka se toimii tilassa. Mittakaavassa liikutaan inhimillisen kokemuksen skaalan ääripäissä. Wesamaan työskentelyssä näyttäytyy pohdinta erilaisten visuaalisten ja tilallisten objektien (vai subjektien?) suhteista: tarkastelussa on yhtä hyvin katsojan suhde teoksiin kuin teosten suhde toisiinsa. Näyttelystä voi myös löytää hakeutumista maalauksen perustekijöiden äärelle ja jonnekin ajassa ja tilassa kauas - muinaishistoriaan ja Linnunradan laidalle.

Laura Wesamaa (s. 1979) on Kuvataideakatemiasta vuonna 2006 valmistunut taiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Wesamaa on aikaisemmin pitänyt yksityisnäyttelyt mm. Sorbus-galleriassa (2015), SICissä (2013), Kluuvin Galleriassa ja Galleri Bergmanissa Helsingissä (2008) sekä Poriginal galleriassa Porissa (2012). Lisäksi hänen teoksiaan on ollut esillä useissa koti- ja ulkomaisissa ryhmänäyttelyissä, joista viimeisimpiin lukeutuvat Clear Form (Galleria Forsblom, 2015), About The Feeling When You Are Going Up The Stairs (KARST, Plymouth, 2015), Mustarinda (Espacio Trapezio, Madrid, 2014), Transitional table (2014) ja Nix (SIC, 2014).

Itsenäisen taiteellisen työskentelynsä lisäksi Wesamaa on kuratoinut useita ryhmänäyttelyitä ja toiminut taiteilijavetoisissa yhteisöissä ja yhdistyksissä kuten Mustarindassa (2009-) ja Oksasenkatu 11:ssa (2008-2013).

_
Laura Wesamaa’s exhibition seed-syllable rides the horse of energy is a research of what a painting is, what it does and how it operates in a space. The scale goes in the extremes of human experience. Pondering about the relations between spatial and visual objects (or subjects?) can be seen in Wesamaa’s working: The relation between the viewer and the art works as well as the relation between the pieces are under observation. In the exhibition, one can find seeking the basics of painting as well as moving somewhere far in time and space – to ancient history and to the edge of the Milky Way.

Laura Wesamaa (b. 1979) is a visual artist based in Helsinki. She has graduated with MFA degree in Academy of Fine Arts in 2006. She has had solo exhibitions in Sorbus gallery (2015), SIC (2013), Kluuvi Gallery and Gallery Bergman in Helsinki (2008) and in Poriginal gallery, Pori (2012). Wesamaa’s pieces have been exhibited also in several group shows in Finland and abroad, latest group shows include Clear Form (Gallery Forsblom, 2015), About The Feeling When You Are Going Up The Stairs (KARST, Plymouth, 2015), Mustarinda (Espacio Trapezio, Madrid, 2014), Transitional table (2014) and Nix (SIC, 2014).

Along with her individual artistic practice Wesamaa has curated many group exhibitions and participated in artist-run collectives and organisations such as Mustarinda (2009-) and Oksasenkatu 11 (2008-2013).

_


seed syllable rides with the horse of energy, 55 x 60 cm oil on canvas


tracés digitaux II, 1,35 x 2 m oil on canvas


index, 6,7 x 13,8 cm casein and oil on aluminium and 5,9 x 12,4 cm gum arabic and oil on aluminium


-, 90x90cm, oil on canvas


-, 105 x 105 cm oil on canvas


tablet, (on the floor), chalk and bole on metal


seed syllable rides with the horse of energy, 55 x 60 cm oil on canvas


crust, 2,5 x 3,9 m oil on canvas


you, 60 x 80 cm oil on canvas


aurelion, 1,35 x 2 m oil on canvas


projection, 2,6 x 3,6 m oil on canvas, 16,9 x 24 cm chinese ink on aluminum

*

Inkeri Suutari: Haluatko aluksi kertoa jotain näyttelysi siementavu ratsastaa energian hevosella taustoista?
Laura Wesamaa: Näyttelyn nimi on lainattu esoteerisesta teksti kokoelmasta ja en voi väittää ymmärtäväni mitä se tarkoittaa, pidin siitä mielikuvituksellisena kielellisenä kuvana ja siksi se valikoitui ensimmäisen näyttelyyn tekemäni maalauksen nimeksi. Tykkään lukea ja ajatella myös asioita joita en täysin käsitä, uskon että ylipäätään olisi tärkeää ajatella enemmän kaikenlaista mitä ei käsitä, ottaa vastaan tietoa tai taidetta joka tuntuu vaikeatajuiselta, sillä asiat voivat tulla sisäistetyiksi myös huomaamatta. Mun turkinkielen opettaja esimerkiksi neuvoo lukemaan vaikka sata uutta sanaa päivässä välittämättä ymmärtääkö niitä tai jäävätkö ne heti mieleen, aivot pyrkivät kuitenkin käsittelemään saamaansa tietoa ja monia asioita voi oppia tai alkaa ymmärtää ikäänkuin itsestään.
siementavu ratsastaa energianhevosella,  on vain lyhyt ote pidemmästä laulusta joka jäi mieleeni ja tietoisuuteeni. Mitä on energia? Kaikki puhuvat energiasta, kuinka paljon sitä tarvitaan miten sitä pitäisi tuottaa, kuinka paljon sitä saisi kuluttaa tai miten paljon päivässä saada ravinnosta jne. Useimmat meistä eivät varsinaisesti kuitenkaan tiedä tai ymmärrä energiasta sen enempää tai ajattele sitä.  Eräs taiteilija kollega kertoi lukeneensa että Einsteinin mukaan, jos kaikki ihmisessä oleva energia purkautuisi kerralla, se vastaisi atomipommia, niin paljon energiaa on siis kulutettavana. Se on se kuuluisa kaava, tietenkin on mahdotonta vapauttaa atomienergiaa ihmisestä, mutta hänestä oli hyvä pitää mielessä ajatus tuosta energiasta, esimerkiksi näyttelyä tehdessä…

I.S: Esoteerinen tekstikokoelma kuulostaa tosi kiinnostavalta, mutta Marpa ei oo mulle tuttu - kuka hän on?
L.W: Marpa on tuhat vuotta sitten elänyt tiibetiläinen, minulla oleva kirja on jonkinlainen omaelämänkerta joka sisältää lauluja ja kertomuksia. Näyttelyni ei liity siihen välttämättä sen enempää mutta sisältää tämän pienen lainauksen, runollisen kuvan.

I.S: Työskentelet ja ajattelet aika tilallisesti – meinaan sitä, että ainakin ne näyttelyt joita olen sinulta nähnyt eivät ole välttämättä olleet kokoelma yksittäisiä teoksia, vaan kyse on ollut, jos nyt ei yhdestä installaatiosta tai kokonaisuudesta, niin siitä, miten esillä olevat teokset toimivat yhdessä ja suhteessa toisiinsa.
L.W:En osaa sanoa, ajattelenko tilallisesti siinä mielessä että ajattelisin enemmän tilallisesti kuin ihmiset ylipäätään, mutta pitää paikkansa että vaikka en välttämättä manipuloi tilaa konkreettisesti, näyttelyni ovat aina olleet tiettyyn tilaan suunniteltuja kokonaisuuksia ja usein kyse on ollut nimenomaan yhdestä teoksesta/installaatiosta.
Tila on yksi lähtökohta ja materiaali. Esillepanossa olen yleensä halunnut korostaa katsojan merkitystä teoksen todentumisessa, osana teosta. Teokseni koostuvat useista osista joten niiden toteutumisessa on merkityksellistä mikä näkyy samanaikaisesti, etäisyydet, tyhjyys jne. Vaikka olen yleensä hyvin valmistautunut ja suunnittelen näyttelyt pienoismallin avulla, kaikki paljastuu itsellenikin kokonaisuudessaan vasta ripustusvaiheessa.
Sic on tilana voimakas kokemus itsessään, se on kuin vanha arkki tai laivan ruuma, tai fiktiivinen, valaan vatsa. Luolamainen, ja epätodellinen mutta samaan aikaan  kuitenkin todellisempi ja proosallisempi kuin useimmat galleriatilat. Se on myös kahtia jakautunut ulkopuoliseen tilaan johon tihkuu jonkinverran luonnonvaloa ja keinovalaistuun säiliömäiseen galleriatilaan joka on jotenkin hermeettinen,sulkeutunut. Halusin käyttää tätä hyväkseni, soveltaa sitä omiin tarkoitusperiini.

I.S: Just tota tarkoitan “tilallisella ajattelulla”, että suunnittelet näyttelyt tilallisiksi kokonaisuuksiksi, ts. ajattelet näyttelyitäsi/teoksiasi tilallisesti.
Näyttelyissäsi on usein esillä yksi tai useampia yksivärisiä maalauksia, joita ei ole ripustettu perinteisesti maalauksen tavoin seinälle vaan ne nojaavat jonnekin tai ovat muuten näyttelyssä tilallisia elementtejä (ei sillä, etteikö seinälle ripustettu maalaus myös olisi tilallinen). Näen monokromaattisuuden jonkinlaisena paluuna maalauksen hajotettuihin alkutekijöihin (kankaaseen, väriin) ja niiden näkyväksi tekemisenä.
L.W: Monokromaattisuus on töissä kyseenalaistakin sillä yksivärisyydestä huolimatta väri töissäni läikehtii ja elää elämäänsä eri sävyissään, en todella tavoittelekaaan tasaista kirjaimellisesti mono kromaattista pintaa (sellainen olisi suhteellisen helppo saada aikaan aivan toisin materiaalein ja välinein), mutta nimenomaan mainitsemistasi merkityksistä on uskoakseni kyse. Maalauksen yksinkertaisista osatekijöistä ja niihin sisältyvistä merkityksistä ja käsitteistä, kuten väristä paitsi ilmiönä myös aineena. Näiden mainitsemiesi maalausten tehtävä voi yksinkertaisesti olla väriä tai olla tilaa, ne eivät ole illuusioita tai kuvia.
Aine, energia, aika ja tila ovat maalauksen raaka-aineet paljaimmillaan, tässä mielessä maalaus soveltuu hyvin kokonaisen kaikkeuden metaforaksi. Maalauksessa on kiinnostavaa tutkia sitä että se mikä näkyy on ikäänkuin aineeton, ilmiö, mutta samalla se on niin konkreettinen aineista tehty kappale. Tämähän pätee jollain lailla myös maailmankaikkeuteen. Itse muutiin tasan kolme kuukautta sitten tyhjään huoneeseen ja nyt tulin sieltä ulos tämän ilmiökokoelman kanssa. Asiat ovat syntyneet tietyssä mielesstä ”tyhjästä”, erilaisista aineista, omalla energiallani.  

I.S: Toisaalta maalausten tilallisuuden/tapasi ripustaa ne näen tutkivan maalauksen ominaispiirteistä taideteoksena: miten katsomme maalausta ja miten haluamme sen nähdä? Miten maalaus toimii tilassa?
L.W:  Maailmaa,  ja maailmankaikkeuttahan, voi katsoa niin, että ei ole mitään muuta kuin tilallisia elementtejä mikä mahdollistaa kaiken tarkastelun “samanarvoisena”. Minä olen tilallinen samalla tavoin kuin hiukkanen, kannu tai kasvi ulottuvuuksineen on tilallinen elementti sekä itsessään että suhteessa ympäristöön. Tällä ajatuksella on tietenkin varsin laajoja filosofisia ulottuvuuksia.
Tapani sijoittaa maalaukset tilaan kyllä liittyy tähän, haluan maalausten/teosten sekottuvan maailmaan, olevan osa todellisuutta yhtä aktiivisesti kaiken muun kanssa. Haluan nähdä/näen teoksen jonakin joka tekee jotakin osana  määrättyä kokonaisuutta, tämä on ollut tärkeä seikka useimmissa töissäni vaikka se ei olekaan teosteni ainoa aihe.
Tällä on myös läheisesti tekemistä myös Alfred Gellin esittämän taiteen antropologisen teorian kanssa josta olen lähiaikoina ollut kiinnostunut. Hän hahmottelee kirjassa Art and Agency näkemystä jonka mukaan taideteokset ovat toimijoita sosiaalisessa verkostossa.
Itsekin ajattelen hyvin kirjaimellisesti juuri sitä miten maalaus toimii tilassa ja oikeastaan mitä se todellakin tekee sekä tilalle ja jollekin muulle jota tilassa on, kuten katsojalle ja mikä on tämä yhdistelmä? Pidän taiteen tekemistä ja kokemista vuorovaikutteisena kanssakäymisenä ennemmin kuin jonkin tietyn viestin välittämisenä tai ajatuksen tai mielipiteen kommunikoinnin välineenä.

I.S: Teosten ja maailman/todellisuuden sekoittuminen on kiinnostava teema ja tosiaan nähtävissä jo aikaisemmassa työskentelyssäsi  - ehkä tuossa ajatuksessa on jälkiä myös historiallisen avantgarden tavoittelemasta taiteen ja elämän sekoittumisesta. Gell on myös kiinnostava - ei ollut mulle alun perin tuttu, mutta aion nyt perehtyä paremmin. Taideteokset sosiaalisina toimijoina on hillittömän kiinnostava näkökulma.
L.W. Voi olla kiinnostavaa tulkita taiteen ja elämän sekoittumisen näkökulmasta vaikka se ei ehkä olekaan ihan ilmeistä…
Kyseinen kirja ja siinä esitetty näkemys on samanaikaisesti vaikeatajuinen ja mitä ymmärrettävin. Minulle se on kokonaisvaltaisuudessaan ollut luonnollisin ja kiehtovin taiteesta esitetty näkemys johon olen törmännyt. Koska se nimenomaan ohittaa kokonaan taiteen jonakin erillisenä alueena ihmisen toiminnassa.

I.S: Nyt esillä olevassa näyttelyssä on myös samoja teemoja kuin viime syksyisessä Sorbuksen näyttelyssäsi, samoin kuin Forsblomin ryhmänäyttelyssä (Clear Form) esillä olleissa teoksissa: tarkoitan pienikokoisia, käteen sopivia teoksia,  mutta myös visuaalista spiraaliteemaa.  
L.W: Spiraali oli oikeastaan tämän näyttelyn ja teoskokonaisuuden siementavu. Voisin jopa sanoa että toinen spiraaleista on itse asiassa tämän näyttelyn tekijä. Matematiikassa spiraali on päättymätön jana joka kiertää ikuista kehää itsensä ympäri. Dna, vesi, sormenjälki, galaksi, spiraali on läsnä kaikkialla. Se on varmasti ensimmäisiä asioita joita ihminen on piirtänyt, siitä oli ihan hyvä lähteä liikkeelle.
Minua mietityttää alati läsnä ja käsillä olevat ”välineet" joiden avulla ollaan läsnä kaikkialla ja koko ajan. Parhaimmillaan ne mahdollistavat todella nopean kommunikaation joka lähentelee ajatusten lukua kun toista yksilöä ei tarvitse kohdata.
Myös niihin liittyvä alati pienenevä oheneva ja kiillottuva estetiikka mietityttää, jotenkin tuntuu että mitä pienemmäksi ja huomaamattomammaksi teknologia muuttuu sitä suuremman osan ajastamme ja energiastamme se tuntuu valtaavan. Ainakin minun on vaikea hallita sitä, enkä ole valmis tulemaan osaksi sitä.
Outoa on että nelikulmaisesta ruudusta ei päästä vielä eroon. Miten nykyinen tabletti lopulta eroaa nuolenpääkirjoitetusta savitaulusta?

I.S: ..Ehkä näennäisesti ollaan läsnä jossain, mutta mä ajattelen kyllä, että niiden välineiden kautta ei olla läsnä missään ja sitä ehkä niiden kautta lopulta haetaankin - ennemmin poissa- kuin läsnäoloa.
L.W. Niin, havaittavissa on että kaiken muun havainnointi ja aistien käyttö häiriintyy, voi olla että  emme vain vielä osaa käyttää teknologiaa hyvin tai välineet eivät ole tarpeeksi kehittyneitä, kaikkine akkuineen ja johtoineen uusi, yhä "pienenevä”, käyttö teknologia on minusta jotenkin tosi alkeellista ja epäkäytännöllistä. Kaikki on lisäksi niin epäekologista ja epäeettisesti tuotettua.
Minua on kuitenkin kiinnostanut tutkia  ja viitata tähän vain mittakaavallisesti ja esteettisesti sekä tilan käsitteen kannalta. Näiden joka paikassa esillä olevien käteen sopivien, kuvien, ikonien/kuvakkeiden avulla aukeava tila tai ympäristö on näkymättömyydessään ja näennäisessä aineettomuudessaan aika massiivinen. Tarvitaan kuitenkin järjettömästi  (mm maankuoren) aineita ja valtavasti energiaa tuon näkymättömän ja aineettoman ympäristön/tilan ylläpitämiseen ja käyttämiseen.

I.S: Aivan.. kiinnostava ajatus toi massiivinen tila, joka aukeaa käteensopivien laitteiden kautta ja näiden eri mittakaavojen jännite. Sama jännite jatkuu ehkä näyttelyn sisälläkin, sielläkin liikutaan eri mittakaavoissa ja inhimillisestä näkökulmasta sen äärilaidoilla.
L.W: Tilan käyttö ikään kuin ennalta määriteltynä asteikkona on yksi näyttelyn sisäinen johtolanka, jonka avulla olen voinut tietoisesti tuoda ilmi jotakin. Teosten yhteys ”arkitodellisuuteen” on hyvin viitteellistä, mutta ei epätarkkaa. Koska taiteen esittämiseen tarkoitetut tilat ovat usein jonkinlaisia epätiloja (epätodellisia tiloja, kun niissä tapahtuu niin vähän ”elämää”) minun täytyy tuoda todellisuuden mittasuhteet sinne myös jonkin todellisen mittakaavan, kuten näyttölaitteet tai suoran objektin, tässä tapauksessa ruokojen ja elävän fossiilin, avulla.
Tiedostan että taiteeni voi nähdä vähäpuheisena tai sen voi ehkä kokea etäisenä ajassa tapahtuvasta ja juuri siinä on minulle jokin merkitys. Mutta ajattelen kyllä että tämä riippuu myös siitä kuinka etäällä ihminen on itsestään. Tavoittelen taiteessa varmaan jotain toisenlaista läsnäoloa kuin sitä, mitä juuri nyt pidetään yleisesti aiheellisena ja hyväksyttynä läsnäolona. Toivon että nämä maalaukset olisivat arkisia tai elämän ja maanläheisiä, teen paljon asioita itse, kuten maalit ja pohjat, osin työvälineetkin. Haluan jollain tavalla että, maalaukset ja koko installaatio näyttävät olevan vain itseään, luontoa, vaikka kyseessä onkin korostuneen synteettinen ja väliaikainen ympäristö.

I.S: Hmm, mä en näe sun taidetta vähäpuheisena tai etäisenä ajassa tapahtuvasta – päinvastoin. Mutta toisenlainen läsnäolo – viittaatko tällä henkiseen läsnäolon tilaan vastakohtana hajautuneelle, lähinnä netissä ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvalle läsnäololle johon käsitin että viittaat myös aiemmin puhuessasi välineistä, joiden avulla ollaan “läsnä kaikkialla”?
L.W:En tiedä, mutta uskoisin, että teosteni kokemisessa on oleellista läsnäolo ja kohtaaminen, niiden toteuttamisellehan nämä ovat todellinen ja vaativa edellytys.  
Henkinen voi olla liian epämääräinen termi, mutta tarkoitan sitä, että on konkreettisesti ja kokonaisvaltaisesti läsnä siten että voi ottaa asian vastaan sellaisena kuin sen edessään näkee. Voi kokea ja olla yhdessä sen kanssa.
Mainitsemasi hajautunut läsnäolo ja kaikesta tietoinen ja kaiken tiedostava välitön kommunikointi on minusta todella vaativaa ja vie kaiken sen ylläpitoon vaaditun energian lisäksi yksilöltä energiaa tuomatta ehkä riittävästi merkitystä vastineeksi.
Ajattelen että taiteen tulisi aina olla voimakas kannanotto ja että tässä hetkessä hyväksytyt voimakkaat kannanotot ovat toisenlaisia kuin omat työni ja juuri siksi työni ovat sellaisia kuin ovat. Pohdin tätä todella paljon. Viestiä tai välinettä ei minusta tule muuttaa vain siksi että se ei tule kuulluksi, paitsi jos tulla kuulluksi on tärkeämpää kuin itse viesti. Muussa tapauksessa meillä ei ole kuin yhdenlaista asiaa tarjolla. Minulla ei ole yksiselitteistä poliittista tai yhteiskunnallista teemaa, mitään sellaista hyväksyttävää perustetta työskentelylleni ei ole. Tämän tosiseikan kanssa ja siitä huolimatta työskentelen.